Liimatta, Tommi : Rollo

Liimatta, Tommi: Rollo

Rollo

Liimatta, Tommi

Publisher
Like
Release year
2020
EAN
9789511366713
Hardback book 30,99 €
Buy

Product is in stock in the following stores, shipping immediately

  • Kamppi, HKI 2
  • Hakaniemi 1
  • Jyväskylä 2
  • Kuopio 3
  • Kuopio warehouse > 5
  • Lahti 2
  • Turku 3
  • Tampere 1

You can make a reservation for this product and pick it up from the nearest Record Shop X.

Description

”Olin päättänyt olla näkymätön, mutta jouduin silmätikuksi toisella kouluviikolla.” ​

Tommi muuttaa Rovaniemelle vuonna 1990, ja lapsuuden maailma jää taakse. Laman runtelemassa Pohjolassa puhumattomasta teinipojasta kasvaa suomalaisen älykkörockin keulakuva – ja yksi Rovaniemen tunnetuimmista ja vihatuimmista nuorukaisista. ​

Runsaana vyöryvä, avoin muistelmateos vie lukijansa Liimatan persoonan ja Absoluuttisen Nollapisteen musiikin juurille ja jatkaa kiiteltyjen Jeppis-romaanien tarinaa.

****

tekstinäyte, osa 1/3:

Elokuu 1990:

Lyöttäydyin isä-Storhammarin kanssa väleihin ja sain kopioida Lennonin Rock’n’Rollin ja Steppenwolf Goldin, jonka karmeassa kannessa Live-albumin arosusi irvisti puolensatakertaisesti monistettuna. Nauroin Hannun kanssa ”Born to be Wildin” säkeelle ”Looking for adventure”: seikkailun etsiminen kuulosti luolassa eväitä syövältä Viisikolta. Nauhoitin myös Troggsin ”Wild Thingin”, joka erosi nokkahuiluineen jyrkästi Hendrixin sovituksesta. Troggs-huilu ja Kettusen Matin skeittileffojen ”huilupunk” johtivat siihen että Nollapisteessä otin heti käyttöön muovisen musaluokkanokkiksen.

Tuplakuviksen kingi, iso ja äänekäs partiojätkä paukutti tauluviivotinta kyrpänä pulsankanteeni. Hän soitti luokan mankassa Ian Gillanin Naked Thunderia ja Frank Zappan Burnt Weeny Sandwichiä. Gillanista johduimme puheisiin Deep Purplesta ja muusta hard rockista. Hän – Killi kutsumanimeltään – oli Neuvoselta kuullut että omistan Lynyrd Skynyrdin livetuplan. Möin sen ja lupasin kopioida Purplen Burnin ja Who do we think we aren. Syntyi pysyvä ystävyys, mutta ei Killi muistaakseni jatkossakaan hyväksynyt kasettejani kuvisluokan mankkaan.

Helmikuu 1991:

Otin tavaksi katsoa aamuisin MTV:tä, koska Aki ja Mattikin katsoivat – tässä tapauksessa hehkutus ei häirinnyt. Mieleen piirtyivät Chris Rean ”Auberge”, EMF:n ”Unbelievable”, Inner Circlen ”Bad Boys”, R.E.M:in ”Losing My Religion”, Chris Isaakin ”Wicked Game”, Roxetten ”Joyride”, Queenin ”Innuendo” ja – parhaana kaikista – Dr. Albanin ”Hello Afrika”. Helmi–toukokuu 1991 on ainoita jaksoja jolloin olen ollut nykyhiteistä ajan tasalla.

Maaliskuu 1991:

Ostin John Lennonin Live in New York Cityn. Tunsin biiseistä vain puolet, olinhan kuullut vasta Imaginen, Double Fantasyn, Mind Gamesin ja Rock’n’Rollin. Lennon-nuottien tutkinta opetti jäsentämään rakennetta, Onon hillittömyys taas ruokki noise-viehtymystäni. Kumpikin oppi tuli lähimmillä kaseteilla kuulumaan. Halusin löytää Harry Nilssonin Pussy Catsin, jonka Lennon tuotti ollessaan May Pangin kanssa. Lähetin Pangin Rakas Johnin Samulle, vaikka kirjaston kirja olikin. Samu lähetti kirjan ajoissa takaisin – ja kasetillisen Bob Dylania, jolta oli juuri julkaistu arkistokansio Bootleg Series 1–3.

Toukokuu 1991:

Vaikka The Wallin hyväksyin, The Dark Side of the Moonin kuulin ensi kertaa vasta 90-luvun lopulla, kaikkien muiden Floyd-albumien jälkeen. Päättelin ”klassikon” edustavan yhtyeen vesitettyä ilmaisua, muutenhan se ei olisi suosittu. Beatlesista halusin tietää kaiken, muuten välttelin hittiklassikoita niin uppiniskaisesti että sivistykseeni jäi kummallisia aukkoja. Tunsin Black Sabbathin Born Againin mutta en ”Paranoidia”. Kuulin Led Zeppelinin Codan jo 1989, ”Stairway to Heavenin” vasta 1994.

Share with loved ones