Mana Mana / Arkko, H. S. : Totuus palaa - Jouni Mömmön maailma

Mana Mana: Totuus palaa - Jouni Mömmön maailma

Totuus palaa - Jouni Mömmön maailma

Mana Mana / Arkko, H. S.

Publisher
Like
Release year
2018
EAN
9789520116934

Beast Sellers - books
More campaign products

Book (hardback) 28,99 €
Buy

Product is in stock in the following stores, shipping immediately

  • Kamppi, HKI 3
  • Hakaniemi > 5
  • Jyväskylä 2
  • Kuopio 4
  • Kuopio warehouse > 5
  • Lahti > 5
  • Oulu 3
  • Turku > 5
  • Tampere 4

You can make a reservation for this product and pick it up from the nearest Record Shop X.

Description

Itsemurhayrityksen jälkeen hoitovirheeseen kuollut Jouni Mömmö (1955–1991) on kotimaisen rockin myyttinen kulttihahmo. Yli 90 ihmisen
haastatteluihin perustuva Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma kertoo legendojen taakse kätkeytyvästä herkästä haaveilijasta, joka löysi sen, mitä intohimoisesti etsi.
Ristiriitaisista ja poleemisista näkökulmista rakentuu traaginen elämäntarina, joka ajautuu vääjäämättä kohti oletettua kuolemaa. Lukijan ratkaistavaksi jää, kuinka politiikkaa harrastanut ja psykedeliaa palvonut Sielun Veljien entinen autokuski rakastui Maria Magdaleenaan ja muuttui muusikoksi.

****

Näyte kirjasta:

”Mariaan”, kuten muutamiin muihinkin lauluihin, sanat oli kirjoitettu
niin, ettei alkua ja loppua välttämättä ole. Kun soittajat löysivät oikean taajuuden, rakenteiden avautuminen mahdollisti loputtomiin kestävän soutamisen ja ajantajun menetyksen. Itsesuggestiivinen ja primitiivinen mana tarttui yleisöön myös silloin kun potilas-laulaja tuotiin keikalle Paiholasta ja juopunut kitaristi ties mistä. Silloin kahden omalaatuisen persoonan omituiset olotilat aiheuttivat kanssaihmisissä jännitystä, kuka karkaa ensin ja saadaanko toista edes lavalle, kuten huhujen mukaan Dinosaurockissa 1988 pelättiin. Ja silti – tai juuri siksi – Dinosaurockin keikka piirsi katsojien tajuntaan ”kaikessa absurdissa groteskiudessaan” unohtumattoman muistijäljen, jota ei himmentänyt vahvasti lääkityn laulajan paluu keikalta mielisairaalaan: ”Sairaan hieno keikka; ei paljon rehellisemmältä sen bändin hulluus ole koskaan kuulostanut”, kuten teatteriohjaaja Juha Salminen Dinosaurockin koki.

…mutta muilla olikin erilainen näkökulma tähän planeettaan kuin
Mömmöllä, joka ei tuotteistanut luovuuttaan rakentaakseen tietynlaista
imagoa. Hänen utooppinen matkansa kohti rockunelmaa ja (myynti)-menestystä oli erilainen: hänen tiensä rakentui rankkasateiden
huuhtomista ja maanjäristysten tuhoamista poluista, joilla hän harhaili ilman minkäänlaista metodia, ellei hänen metodinaan ollut
kaikkien ideoiden itsekritiikitön toteuttaminen niin nopeasti kuin
mahdollista, koska musiikki oli muuttunut intohimosta pakkomielteeksi,
itseterapiaksi ja olemassaolon ainoaksi ehdoksi, joka antoi hänen
elämälleen kaiken sisällön, nautinnon ja tuskan.

Siksi Mömmön oli päästävä lavalle soittajien keskelle, mitä moni
piti irvokkaana ja moraalittomana psykososiaalisena pornografiana.
Heidän mielestään skitson paikka oli mielisairaalassa tai kotona.
He eivät halunneet nähdä Ilmestyskirjan petoa parrasvaloissa, koska
muusikon pitää täyttää tietyt kriteerit. Ja ne kriteerit sallivat humalan ja hulluuden – mutta vain performatiivisen hulluuden, joka saa kestää yhtä kauan kuin show. Leikkihulluus on tarkasti rajatussa tilassa tapahtuvaa imitointia, dramaattista teeskentelyä, joka saa yleisön huokaamaan:
”Tämä on hullua…” Todellinen hulluus on sen sijaan siivottava
ja parannettava keskiverron kaltaiseksi.

Siksi Mana Mana tarkoitti joillekin Mömmön tutuille pelkkää sairauskertomusta, jota kuunnellessaan heidän oli vaikea erottaa toisistaan musiikkia ja hörhökaksikon (sekä heidän rytmiryhmänsä) sekopäisyyttä, kunnes manojen henkilöhistorioista mitään tietämättömät
ulkopuoliset alkoivat arvostaa kuulemaansa.

Etenkin ne, joilla oli negatiivisia kokemuksia Mömmöstä, kuulivat
hänen musiikissaan vain sen tumman hahmon, jonka kanssa he eivät
halunneet olla tekemisissä. He näkivät Mana Manan epämiellyttävinä
kuvina, joissa olivat olleet syystä tai toisesta osallisina. Mana Mana
näyttäytyi umpikujaan ajautuneen ihmisen pimeänä peilinä, josta heijastui kuukausia masentuneena maanneen ihmisraunion tietoisuus
omasta sairaudestaan; ja siksi Mana Mana tarkoitti epämiellyttävää
trippiä erään hullun kokemukselliseen todellisuuteen, valvottujen öiden pimeyteen, jollaista kukaan ei pystynyt käsittämään; ja samasta
syystä jotkut ajattelivat, ettei sairautta saa mainostaa musiikin avulla.

Heidän mielestään mielisairauksia romantisoiva psycho-punk-rock
antoi Mömmölle luvan olla juuri niin hullu kuin hän kuun pimeällä
puolella oli. Se oli heidän mielestään todiste punk-undergroundin
rappiosta, ääreismusiikin vääristymästä, jonka marginaalinen suosio
kertoi vain siitä, että kaikelle väkevälle ilmaisulle löytyy aina kuulijoita, olipa ilmaisu kuinka epätaiteellista tahansa. He ajattelivat, että skitson korottaminen kulttihahmoksi paljastaa anarkistisen elämänkatsomuksen paranoidin vastuuttomuuden, joka yllyttää syyttömänä kirottua leikkimään Kristusta ja koko ihmiskunnan puolesta kärsivää Messiasta.

Osa Mömmön tutuista kieltäytyi kuuntelemasta hänen sielustaan
virtaavaa manaa, joka teki torjutuista muistoista liian todellisia.
Esimerkiksi ystävä, jonka olohuoneen Mömmö oli täyttänyt ”Maria
Magdalenallaan”, näki Mömmön muuttuvan ”sen hirveän biisin” kaksoisolennoksi, jonka karmivissa piirteissä hän ei tunnistanut enää Jounia. Eikä ystävä halunnut kuunnella sen jälkeen enää ikinä musiikkia, joka palauttaa mieleen ne kaikkein huonoimmat kuvat siitä samasta maisemasta, joka tarjoaa monille muille vapautuksen sisään padotusta sanoinkuvaamattomasta.

Kolmansille tuo sama maisema on tyhjä, mitään sanomaton.

Share with loved ones